LUOTETTAVAA TOIMINTAA VAHVALLA OSAAMISELLA
Olen Taneli Soila, Nyt LKV:n yrittäjä ja laillistettu kiinteistönvälittäjä. Olen työskennellyt asuntojen ja asuntokaupan parissa yli kymmenen vuotta, ja vuosien aikana olen ollut mukana hyvin erilaisissa kodeissa, markkinatilanteissa ja elämäntilanteissa.
Perustin Nyt LKV Oy:n voidakseni tehdä välitystyötä tavalla, johon itse uskon: henkilökohtaisesti, avoimesti ja asiakkaan tilanteesta lähtien.
Nyt LKV on paikallinen ja itsenäinen kiinteistönvälitysliike. Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea mahdollisuutta palvella asiakkaitani henkilökohtaisesti ja suunnitella välitystyö aina asiakkaan tilanteen, kodin ja tavoitteiden mukaan.
Uskon, että parhaat lopputulokset syntyvät hyvästä yhteistyöstä. Minä tuon mukaan markkinatuntemukseni, ammatillisen osaamiseni ja perustellun näkemykseni. Asiakas puolestaan tuntee oman tilanteensa, tavoitteensa ja kotinsa. Kun nämä tuodaan yhteen avoimessa keskustelussa, syntyy hyvä pohja päätöksenteolle.
Työskentelytapaani kuuluu myös aktiivinen konsultointi koko prosessin ajan. Kerron avoimesti oman näkemykseni, perustelen sen ja käymme vaihtoehdot yhdessä läpi. Minulle on tärkeää, että asiakkaani tietää, missä mennään, mitä tehdään ja miksi.
Nyt LKV on Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) jäsen. SKVL edellyttää jäsenyrityksiltään välityslainsäädännön ja hyvän välitystavan mukaista toimintaa sekä tarjoaa jäsenilleen jatkuvaa koulutusta, ajantasaista alan tietoa ja juridista asiantuntijatukea. Asiakkaalle jäsenyys näkyy ennen kaikkea siinä, että välitystyön taustalla on ajantasainen osaaminen ja valtakunnallisen ammattilaisverkoston tuki.